YEL on yrittäjän ainoa pakollinen vakuutus. Kuitenkin yrittäjänä joissakin tilanteissa kannattaa harkita myös muita vapaaehtoisia vakuutuksia. Ennen kuin perustat yrityksen, kannattaa kysyä sinun tilanteeseen sopivia vakuutuksia eri vakuutusyhtiöistä ja kilpailuttaa ne.
Tapaturmavakuutus
Jos yritys tekee riskialtista työtä, kannattaa miettiä tapaturmavakuutuksen ottamista. Tähän voit liittää myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, jolloin olet vakuutettuna 24/7.
Tapaturmavakuutus määräytyy usein myös työn vaarallisuuden mukaan. Esimerkiksi toimistotyö on paljon turvallisempaa kuin rakennusalalla.
Omaisuuden ja toimitilan vakuuttaminen
Jos yritykselläsi on iso liiketila tai paljon omaisuutta, kannattaa harkita myös sen vakuuttamista. Näin yrityksesi on turvattu tulipalon, varkauden tai vahingon sattuessa.
Vastuuvakuutus
Vastuuvakuutus turvaa sinua silloin kun toiselle aiheutuu vahinkoja. Myös tähän liittyvät kulut vakuutetaan esim. oikeudenkäyntikulut. Toisinaan asiakkaasikin saattavat vaatia sinulta tätä. Kannattaa tutustua huolella ehtoihin, sillä vastuuvakuutus ei välttämättä kata kaikkea.
Oikeusturvavakuutus
Oikeusturvavakuutus kattaa oikeudenkäyntikuluja esim. sopimusriidoissa. Tällä turvaat itsesi jos epäselvyyksiä ilmenee asiakassuhteissa.
Miten valita vakuutukset?
● Ota selvää omaan tilanteeseesi sopivista vakuutuksista.
● Kilpailuta tarjoukset eri vakuutusyhtiöillä ja lue sopimusehdot huolellisesti, sillä kaikki vakuutukset eivät korvaa kaikkea.
● Ota sitten sinulle ja yrityksellesi sopiva vakuutuspaketti.